lauantai 5. maaliskuuta 2011

Videoita pukkaa!

Igor on nyt vihdoin saavuttanut kunnon 2010-luvun koiruuden nettiuskottavuuden. Sillä on oma Youtube-kanava. En olisi koskaan uskonut lataavani videoita tuubiin, mutta koiranpennun touhuja ihmetellessä niitä tekee mieli toitottaa koko maailmalle.

Siispä olkaapa hyvät, tässä vielä blogissa julkaisemattomat videopätkät!


 

  

 

Ne monet nimet

Vaihteeksi vauvakuva, tässä viisiviikkoisena

Igor. I-goira. I-goiru. Igoru. Goiru. Koiru. Koirulsson. Otus. Tyyppi. Kaveri. Koiruliini. Pötkylä.

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Tuhmeliini talleilla

Igor seuraa, kun emäntä ratsastaa.

Kun pahimmat pakkaset olivat hellittäneet ja auto saatu ikuisuushuollosta, pääsi Igor vihdoin mukaani ratsastamaan. Matti tuli mukaan pennunvahdiksi, joten suuntasimme koko pesueen voimin kohti tallia. Tämä oli vasta toinen kerta kun Igor näki hevosia, mutta ensimmäisen kerran pelko ja epävarmuus oli tipotiessään – jopa niin paljon, että omistajaa jo pikkuisen hirvitti.

Igor kun nimittäin oli sitä mieltä, että tallilla olo oli Parasta Ikinä. En tiedä, mikä euforian aiheutti, mutta pikkutyyppi sekosi ihan täysin. Oli niin paljon hajuja nuuhkittavana, ihmisiä tavattavana, paikkoja tutkittavana ja lantakikkareita maisteltavana, että Igor oli aivan onnesta soikeana. Se tempoi hihnassa, ei malttanut olla hetkeäkään paikallaan ja ynähteli kärsimättömästi. Hevoset taas olivat hurjan kiinnostavia, varsinkin, jos joku sellainen sattui tulemaan lähelle. Aloin jo huolestua.

Matti piti Igorille seuraa, kun kävin itse ratsastamassa. Igor seurasi topakasti kentän laidalta ja olisi halunnut liittyä seuraan. Kun hevosteluni oli ohi, tein päivän suurimman virheen - päätin päästää Igorin vapaaksi vähän etäällä tallista, ratsastuspolulta. Tyyppi kuitenkin oli ilmeisesti padonnut energiaa jo jonkun aikaa ja päättikin olla antautumatta uudestaan hihnavangiksi. Se seurasi kyllä meitä kiltisti perässä, mutta piti täsmällisen 1,5 metrin hajuraon. Ja kun emäntä tai isäntä yritti kumarrella ja kauhoa kädellään otusta kiinni, hypähteli se iloisesti taaksepäin. Hajurako oli ja pysyi, ja otus taisi nauraa partaansa.

Puoli tuntia siinä kesti ennen kuin saimme otuksen pyydystettyä. Sitä ennen se oli tutkinut koko tallin ja luikkinut taidokkaasti jokaista kiinniottamisyritystä karkuun. Tässä vaiheessa täytyy korostaa, että luoksetuloa on meillä kyllä harjoiteltu ahkerasti ja jopa ihan menestyksekkäästi. Toi koirapirulainen on kuitenkin niin viisas, että se näyttää tajuavan tosipaikan tilanteen eron leikkiharjoittelusta mennen tullen. Omistajan vikahan se on. Koirakuiskaaja sanoisi tähän varmaan, että energiamme ei ainakaan ole calm assertive, vaan hermostunut ja kiihkeä. Kun mielessä pyörii hemmetinpentupenteleannanythetikiinniäläkäainakaankarkaanoidenhevostenjalkoihin, aistii otus sen ja ajattelee että enpäs varmasti anna! Taitaa tuo tyyppi olla uhmaiässäkin, laitetaan myös sen piikkiin osittain.

Loppujen lopuksi täytyy kuitenkin olla tyytyväinen, että Igor tykkäsi olla tallilla. Se pääsee sinne jatkossakin mukaan, mutta joutuu tyytymään hihnassa oleiluun myös tallin lähiympäristön poluilla. Ehkä jonain päivänä se myös oppii varomaan edes vähän hevosia. Siihen asti isompia karvakavereita ihmetellään turvallisen välimatkan päästä.

Mikä siellä on?

Igor löysi omanvärisen kaverin. Kuvassa Vignir.


Jääkarhu poseeraa lumisilla lakeuksilla
Mama ja iso ihana olento, minä tahdon myös!
Tallilla on muitakin tallikoiria.
Igor otti mittaa russeleista sekä Chaos-kääpipinseristä.

Pentutreffit

Igorilla on kiire siskon ja veljien luo
Lauantaina olivat vuorossa Igorin pesueen ensimmäiset pentutreffit. Viikin hyisen tuulisille pelloille olivat saapuneet meidän koiruuden lisäksi myös Riemu-veli, Ilpo-veli, Vimma-sisko sekä pentujen ihana Piitu-äiti. Lisäksi mukana hengasi Ilpon kaveri Laku-göötti. Ihmisiäkin oli mukana.

Jälleennäkeminen oli paitsi riemuisa, hyvin riehuisa. Ei kestänyt kuin sekunnin murto-osa, kun naperot olivat jo yhdessä painimassa. Lumihangessa painettiin täysiä, eikä kylmä tuuli tuntunut haittaavan muiden kuin ihmisten menoa.

Igor oli tapansa mukaisesti kiltti telmijä. Se antoi muiden höykyttää itseään melkein miten päin vain, eikä juuri sanonut takaisin. Nuo sisarukset kun tuntuvat astetta Igoria topakammilta tapauksilta. Ei Igorkaan ujostellut tai pelännyt, se on vain ehkä vähän leppoisampi tyyppi kuin nuo termiitit. Ihmisenä tuntui vain välillä hurjalta katsoa, kun oma kultamussukka oli taas kerran kasan alimmaisena. Mutta itsehän tuon on opittava puolustamaan itseään, ja kun ei se kuitenkaan pelännyt tai valittanutkaan, niin ehkä se vain nauttii muiden höykyttelystä?! Koiran mieli on välillä ihmeellinen. Meidän Igor taitaa olla aika zen.

Kuvat kertovat tunnelmaa:


Igor ja lempipuuha keppien kanto. Vimma kiinnostuu.

Kyllä pienetkin osaa lentää!

Äiti johdattelee lapsia pois kuvaruudusta

Igolkin osaa olla lajun näköinen!
Vauhtia taas


Igor väistää Lakua

Äiti ja poika

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Korvauutisia

Igor 11,5 viikkoa


Igor 12 viikkoa

Nyt ne sitten nousivat, kauan odotetut korvat siis. Ja miten erilaiselta tuo otus näyttääkään! Igor on ollut meillä huomenna neljä viikkoa ja on siinä ajassa liki tuplannut painonsa. Vauvasta on siis hyvää vauhtia tulossa kunnon gööttipoika. :)

tiistai 22. helmikuuta 2011

Igor talleilla

Igor pääsi viikonloppuna vihdoin tapaamaan hevosia. Ensin tutustuttiin hieman pienempään Shetlanninponiin, joka oli itsekin kiinnostunut Igorista. Aluksi vähän pelotti, mutta sitten uteliaisuus voitti. Sitten jatkoimme seuraavalle aitaukselle, jossa oli isompia hevosia. Ne olivat Igorin mielestä vähän pelottavampia, mutta sylistä niitäkin saattoi haistella turvallisesti. Ensikosketus hevosiin oli hyvin rohkaiseva ja Igor tuntui viihtyvän. Lantakikkareetkin maistuivat.



Igor 12 viikkoa

Eilen Igor täytti täydet kaksitoista viikkoa, mikä oli pienen koiran elämässä merkittävä rajapyykki. Hän ei enää olekaan aivan pieni pentu, vaan hyvää vauhtia matkalla kohti koira-aikuisuutta. Eilen huomasimme, että Igorin vasen korva oli jo täysin pystyssä ja oikea lerputti enää aivan kärjestä.

Kun koira kasvaa isommaksi, tarkoittaa se myös sitä, että siitä on iloa hänelle itsellensäkin, kun isompana ylettää paremmin erinäisiin mielenkiintoisiin paikkoihin. Vastaavasti omistajien tulee kiinnittää entistä enemmän huomioita tavaroiden suojaamiseen pieneltä tuholaiselta. Tänään nimittäin Igor hyppäsi ensimmäistä kertaa sohvalle aivan omin avuin. Täytyy siis keksiä uusia turvapaikkoja omille vaatteillemme ja muille tavaroille, joiden emme halua päätyvän pienen termiittimme puruleluiksi. On vain ajan kysymys, milloin Igor kerää tarpeeksi rohkeuta hypätäkseen myös sänkymme päälle, joka on vain senttejä korkeampi.