Korvauutisia

Igor 11,5 viikkoa

Igor 12 viikkoa

Nyt ne sitten nousivat, kauan odotetut korvat siis. Ja miten erilaiselta tuo otus näyttääkään! Igor on ollut meillä huomenna neljä viikkoa ja on siinä ajassa liki tuplannut painonsa. Vauvasta on siis hyvää vauhtia tulossa kunnon gööttipoika. :)

Igor talleilla

Igor pääsi viikonloppuna vihdoin tapaamaan hevosia. Ensin tutustuttiin hieman pienempään Shetlanninponiin, joka oli itsekin kiinnostunut Igorista. Aluksi vähän pelotti, mutta sitten uteliaisuus voitti. Sitten jatkoimme seuraavalle aitaukselle, jossa oli isompia hevosia. Ne olivat Igorin mielestä vähän pelottavampia, mutta sylistä niitäkin saattoi haistella turvallisesti. Ensikosketus hevosiin oli hyvin rohkaiseva ja Igor tuntui viihtyvän. Lantakikkareetkin maistuivat.

Igor 12 viikkoa

Eilen Igor täytti täydet kaksitoista viikkoa, mikä oli pienen koiran elämässä merkittävä rajapyykki. Hän ei enää olekaan aivan pieni pentu, vaan hyvää vauhtia matkalla kohti koira-aikuisuutta. Eilen huomasimme, että Igorin vasen korva oli jo täysin pystyssä ja oikea lerputti enää aivan kärjestä.

Kun koira kasvaa isommaksi, tarkoittaa se myös sitä, että siitä on iloa hänelle itsellensäkin, kun isompana ylettää paremmin erinäisiin mielenkiintoisiin paikkoihin. Vastaavasti omistajien tulee kiinnittää entistä enemmän huomioita tavaroiden suojaamiseen pieneltä tuholaiselta. Tänään nimittäin Igor hyppäsi ensimmäistä kertaa sohvalle aivan omin avuin. Täytyy siis keksiä uusia turvapaikkoja omille vaatteillemme ja muille tavaroille, joiden emme halua päätyvän pienen termiittimme puruleluiksi. On vain ajan kysymys, milloin Igor kerää tarpeeksi rohkeuta hypätäkseen myös sänkymme päälle, joka on vain senttejä korkeampi.

Miten kukaan ikinä...

... onnistuu ottamaan pennustaan edustavia seisomiskuvia?

Igor on oppinut "istu" ja "maahan" -käskyt vähän liian hyvin.
Namipala tarkoittaa sitä että persus isketään alas.

Anteeksi, miten saan koirani aseteltua suoraksi, kun se köyristelee selkäänsä?

Ei näin ainakaan.

Namirasia taas oli niin vähän liian kiinnostava

Vinkkejä tai valokuvausapua otetaan vastaan. Tai sitten meidän täytyy opetella maahanmenojen ja istumisten kaveriksi uusi käsky: "poseeraa!". Mutta miten?

Koiran omistamisesta

Olennolla on tapana nukkua sohvalla selällään.

Tätä se nyt on. Olla koiranomistaja. Mitä tarkalleen? En osaa sanoa. Heräät aamulla, ja sängyn vieressä häntää vispaa Olento. Teet töitä, ja jalkojesi juuressa tuhisee Olento. Tämän olennon läsnäolo on jo itsessään aika ihmeellinen juttu, ja nyt en edes puhu sen olennon erityispiirteiden ihmeellisyydestä.

On ollut jännää seurata tuttujeni mielipiteitä koiran hankinnasta. Kavereiden ensireaktiot vaihtelivat äärimmäisen riemun ja selvän kauhistuksen välillä. Riemukkaimpia olivat järjestäen ne, joilla itselläkin oli, on ollut tai on haaveissa koira. Tämä lienee selvää ja samalla aika lohdullista.

Mutta ne vastakkaiset kommentit sitten. Ärsyttävyyspalkinnon voitti naljailu siitä, "kuinka ensiksi oli huonekasvi, sitten tuli koira ja sitten…". Joku vain totesi, että "ai te olette tulleet parisuhteessa nyt sitten siihen pisteeseen." Se, että koiran hankkii, kun elää parisuhteessa tai vieläpä avoliitossa, on siis selvä merkki. Että se on nyt menoa ja takaisin ei ole tulemista.

Hyvät ystävät, olen halunnut koiraa jo viisitoistakesäisestä lähtien, jolloin en ainakaan voinut olla minkäänlaisessa pesänrakentamisputkessa. Ei siis enää näitä kommentteja, kiitos! On tietenkin totta, että nyt elämäni on tullut siihen pisteeseen, että tuon Olennon hankkiminen on ulkoisilta puitteiltaan mahdollista. On vuokrakaksio, työpaikka, riittävästi rahaa muonaan. Mutta olen itsekin vähän ymmälläni, pitäisikö nyt siten tähän koiran hankintaan liittyä mitään muita välittömiä kuumeita tai vaistoja? Ja onko elämä nyt sitten ohi?

Mielestäni elämä on nimittäin vasta alkanut, Igorin siis. Samalla omaan elämääni ja elämäämme on tullut rutkasti paljon syvyyttä ja vaihtelua lisää. Se, kuinka paljosta on koiraan sitoutuessaan joutunut karsimaan, on aika suhteellista. Oma elämäni ei nimittäin ole juurikaan muuttunut.

Minkälaista elämä Olennon kanssa on sitten ollut? Pieniä asioita. Huolta arkisista jutuista. Ärsytystä pennun rasittavista tavoista silloin kun on itse väsynyt. Toivon ja epätoivon vaihtelua koulutusrintamalla. Mutta myös paljon onnea, iloa ja naurua Olennon hassuille ominaispiirteille sekä rajattomalle rakkaudelle ja höpsöydelle.

Epävarmuuteen liittyy varmasti se, että meidän tassuliitto Igorin kanssa on vasta syntymässä. En tunne koko koiraa vielä kovin hyvin, ja tuskinpa se tuntee omistajiansakaan, saati sitten täysin aukottomasti kunnioittaa meitä laumanjohtajina. Luottamus ja läheinen suhde vaatii aikaa. Siksipä olo koiranomistajana on vielä kaikkea muuta kuin täyttynyt tai seesteinen. Keskeneräinen se on, keskeneräinen mutta kovin halukas kokemaan lisää.

Igorin oppiviikot

Sanotaan, että 8-12 viikot pennun iässä ovat ratkaisevia pennun sosiaalistamisen kannalta. Vaikka nyt ei ole täynnä edes 11 viikoa, voisin melkein jo todeta: mission completed. En ollut nimittäin itsekään tullut ajatelleeksi, ennen kuin Igor tuli meille, kuinka sosiaalista puuhaa koiran kanssa eläminen itse asiassa onkaan. Kyse ei ole vain siitä, että huomaan puhuvani Igorista kaikkien kavereiden, työkavereiden ja jopa lähikaupan kassan kanssa, vaan että sosiaalinen elämämme on saanut kokonaan uuden piristysruiskeen. Olemme ensinnäkin tutustuneet paljon paremmin kaikkiin naapureihimme uudessa kotitalossamme, jonne muutimme joulukuussa, ja erityisesti talon muihin koiranomistajiin – tai oikeastaan koko naapuruston koiranomistajiin. Ja sen lisäksi, että kotonamme on käynyt viime viikkoina poikkeuksellisen paljon kavereitamme kyläilemässä, ovat lisäksi tulleet myös pentutreffit Igorin sisarusten kanssa. Kaikki tämä on tietysti ollut parasta Igorille, sillä hän on tutustunut uusiin ihmisiin ja koiriin melkeinpä joka päivä. Sosiaalistamisprosessia on hieman haitannut, että automme on ollut jo yli viikon huollossa, mutta ehkä sekin on hyvä asia, sillä sen seurauksena Igor on joutunut matkustamaan välillä vieraissakin autoissa. Myös raitiovaunun kyytiin on noustu pari kertaa totuttelumielessä ja paikallisella ostarilla ihmetelty väenpaljoutta.

On myös muita asioita, mitä en ole osannut ennakoida. Asiat, joista olen ollut kaikista innostunein, ovat olleet niitä, joista olen nähnyt Igorin oppimisen ja edistymisen. Välillä on ollut huoliakin, ja sitäkin suurempia helpotuksia. Eiliset huolemme suolitukoksesta haihtuivat yön aikana lattialle pullahtaneeseen keppikasaan. Korkin poistuttua Igor oli pullauttanut lattialle aikamoisen jöötin jotain muutakin, mistä isäntä ja emäntä olivat erittäin iloisia!

Pelottavia asioita Igorin elämässä ovat edelleen rappukäytävä ja talonyhtiön parkkipaikka, mihin Igor kylläkin seuraa aina, ah niin mielenkiintoisia muita ihmisiä. Igor kapusi omin avuin jo kaksi ensimmäistä porrasta porraskäytävässämme seuratessaan toista vierasta. Sitten hän yhtäkkiä huomasi, että olikin jossain oudossa paikassa, josta matka jatkui sylissä loppumatkan.

Yksinoloharjoituksissa saavutettiin eilen läpimurto. Olemme harjoitelleet viime aikoina yksinoloa jättämää Igorille järsittäväksi naudan ydinluun. Sellaisen eteensä saatua Igorilta katoaa aika ja paikka. Tähän asti Iina on lähinnä jättänyt Igorin kotiin vain kauppareissujen ajaksi, mutta eilen kävimme molemmat yhdessä lounaalla lähikahvilassa, mikä oli Igorin pisin yksinoloaika tähän asti. Palattumme takaisin kotona oli hiirenhiljaista, ja kun menimme kurkkaamaan makkariin, oli Igor siellä juuri vaihtamassa nukkumapaikkaa. Se oli ilmeisesti herännyt siihen kun tultiin kotiin, ja päättänyt vaihtaa unipaikkoja. Ei edes vilkaissut meihin päin, vaan lähinnä näytti loukkaantuneelta kun olimme häirinneet sen rauhaa.

Äijäpäivä

Pari viikkoa ennen kuin Igor tuli meille Iina pudotti pommin: helmikuun alkupuolella olisi sitten edessä työmatka Lappiin. Teeskentelin tyynen rauhallista ja vakuuttelin, että tottakai pärjään aivan hyvin kaksistaan Igorin kanssa pari yötä, vaikka elimistö samalla kehittikin stressihormonia. Siihen mennessä Igor olisi ehtinyt olla meillä jo vajaat pari viikkoa, jonka jälkeen varmasti klaaraisin homman mainiosti.

Ja niinhän se menikin. Kaikki alkoikin hyvin. Ensiksi vähän chillattiin ja sitten leikittiin. Ja sitten leikittiin vähän lisää. Ja sitten taas vähän lisää. Kaverilla tuntui riittävän rajattomasti energiaa, ja nyt se kohdistui kokonaan minuun. Kaiken tämän seurauksena taisin syöttää Igorille vähän liikaa namupaloja kongin sisällä, kun varsinainen ruoka ei sitten maistunutkaan. Klikkeritreenaustakin kokeiltiin, mutta nahkahanskan kanssa, kun innostus oli sen verran kova. Ja kun olin ainoa, joka vei Igoria ulos, niin sitä saikin tehdä aika usein. Joku pisu taisi tulla sisäänkin, kun en meinannut huomata ajan kulumista.

Ainoa varsinainen kommellus oli, kun lukitsin itseni ulos asunnosta, kun olin viemässä Igoria viimeisen kerran ulos toisen illan päätteeksi. Onneksi kuitenkin kännykkä oli jäänyt taskuun. Koska ulkona oli liian kylmä odotella puolta tuntia rapussa huoltomiestä, niin istuskelimme loppuajan rapussa, mikä taisi olla pikkukoiralle hämmentävä kokemus. Muuten kaikki meinikin oikein mallikkaasti, ja tuntui, että vihdoinkin sain bondattua Igorin kanssa kunnolla.

Igor on päässyt tutustumaan myös sohvaan. Alas hän jo

uskaltaa hypätä, mutta omin avuin ei vielä päästä ylös.

Igor rakastaa dentasticksejä. Tällä kertaa hän mussuttelee

herkkuaan poikkeuksellisen rauhallisesti.

Jihaa!

Lattialla makasi lauantaina väsynyt koiranalku. Se oli lojunut siinä jo lähes koko päivän, herännyt välissä syömään ja tarpeilleen ja kääriytynyt sitten uudestaan kerälle. Luulen, että se oli kuitenkin erittäin tyytyväinen otus. Väsymykselle oli nimittäin syynsä.

Igorin sisko ja veli tulivat kylään. Varpun kanssa riehuttiin jo viikko sitten, mutta nyt mukana oli myös Riemu-veli. Ja ilo oli taas ylimmillään! Penikat rallasivat ensiksi sisällä sillä aikaa, kun ihmiset kaffittelivat. Sen jälkeen siirryttiin ulos, jossa pikkukoirilla riitti paukkuja vielä toiseen erään. Koirien suureksi iloksi mukaan tuli myös kasvattaja, jota pitikin päästä pusuttelemaan oikein kunnolla.

Kuvat varmasti puhuvat puolestaan. Niillä oli ihan sikakivaa!

Vauhti on niin kova...

... että naperot melkein häipyvät kuvaruudusta.

Vasemmalla Varpu ja normaali göötin häntä.
Oikealla Igorin antenni, joka ainakin on loistava mielentilatutka :).

Riemu, Varpu ja Igor. Kuva: Halla Seppälä.

Igorilla on kiire! Kuva: Halla Seppälä.

Lentävä pikkupossu ;). Kuva: Halla Seppälä.

Igor tapasi perjantaina myös Roki-göötin, joka tuli omistajineen katsomaan pentua. Roki oli vielä vähän vauhdikas leikeissään Igorille, mutta pikkukoira yritti kyllä kaikkensa pysyä vauhdissa. Ja kohtahan tuo kasvaakin samankokoiseksi. 

Igor yrittää kaikkensa pysyä Rokin hurjassa vauhdissa!

Iso koira, leikitäänkö?

Igor & Roki

Töissä

Igor ottaa rennosti toimittuaan kiireisten työläisten tassuterapeuttina.
Sitä ennen vauhti oli niin kova ettei kuvia ehtinyt ottaa.

Koska yksinoloharjoitukset meillä etenevät - krhm - hieman hitaasti, päätin ottaa Igorin sekä maanantaina että tiistaina mukaan töihin. Onneksi molemmat päivät olivat lyhyitä ja samalla pennulle loistavaa sosiaalistamisharjoitusta.

En tiennyt yhtään, miten Igor suhtautuisi Otaniemen yliopistomaailmaan, olisihan se ensimmäistä kertaa suuressa maailmassa ja ihmisten ilmoilla. Ei olisi pitänyt huolehtia yhtään, sillä koiruus oli kuin kala vedessä. Se tepsutteli alusta asti käytävillä häntä pystyssä iloisesti ja itsevarmasti ja meni oma-aloitteisesti ihmisten huoneisiin moikkaamaan niitä. Emännän olinpaikka ei kiinnostanut pätkääkään, eli joko se luotti, että palvelusväki kyllä seuraa, tai sitten se muuten vaan on niin avoin että olisi lähtenyt kenen tahansa mukaan. Ja pakkohan sen perässä oli juosta, kun se kerrankin karkasi kirjastoon ohikulkijan vanavedessä.

Mutta ihana se oli, kerrassaan ihana. Igor nukahti palaverissa työkaverin syliin, ja selvästi rakasti saamaansa huomiota. Se hurmasi kaikki laitoksenjohtajasta vahtimestariin asenteellaan. Ja tämä kaikki siis 9-viikkoiselta nassikalta – aika hyvin, voisin sanoa!

Yksi parhaita puolia pentukoiran omistamisessa on se, kun voi tuottaa ihmisille iloa koiran kautta. Tänään kadulla eräs nainen oli niin otettu, että toisteli kiitoksia siitä, kuinka olin tarjonnut hänelle niin ihanan elämyksen tutustua Igoriin. Kiitoksen sai kuitenkin kohdistaa täysin tälle nelijalkaiselle. Samalla muistin itse, miten onnellinen olenkaan, kun saan näitä elämyksiä ihan päivittäin.

Otusta ei pakotettu nukkumaan kovalla lattialla. Työtuoli tarjosi ergonomisen kolon.

Välillä oli kuitenkin kivaa mennä koisimaan omaan yksiöön. Untakin nähtiin.

Igor oppii ja ulkoilee

Huomenna Igor on ollut meillä jo viikon, ja vaikka aika onkin ihmiselämässä lyhyt, tuntuu, että Igorille se on ollut erittäin pitkä aika ja siinä on ehtinyt tapahtua vaikka mitä. Koira ei ole enää se sama, joka tuli meille, vaan suurinpiirtein puoli kiloa suurempi ja pari megatonnia aktiivisempi ja itsevarmempi hännänheiluttaja. Samalla kun Igor kasvaa, niin myös aktiviteettitaso nousee. Tämä tarkoittaa rajumpia leikkejä, ja välillä naskalihampaat ovat osuneet lelun sijasta isännän tai emännän käteenkin. Puruvoimaa tässä paketissa ei onneksi vielä ole paljoakaan. Olemme vähän hämillämme, miten Igorin saisi helpommin rauhoitettua iltaisin. Tosin iltahepuleiden jälkeen nukkuminen maittaa sitäkin paremmin, joten emme ole olleet asiasta kovin huolissamme. Ja pian voimmekin alkaa kanavoida energiaa yhä enemmän ulkoiluun, ja Iina on järjestänyt jo nyt jotain aivojumppaa, kuten naksutuskoulutuksen alkeita.

Igor on osoittautunut erittäin oppimiskykyiseksi koiraksi. Joskus on oikeastaan vaikea muistaa, että se on vasta niin nuori koira. Iina on opettanut jo katso-käskyn, mikä toimii jo melko hyvin. Seuraavassa joitain muita asioita mitä Igor on viime päivinä oppinut:

Palvelusväkeä ei herätetä keskellä yötä. Ensimmäisenä parina yönä Igor herätti meidät useampaankin otteeseen yössä, parin kolmen tunnin välein. Emme aluksi tiennet, mitä hän halusi, ja käytimmekin häntä keskellä yötä ulkona. Kysyttyämme asiaa kasvattajalta, hän oli sitä mieltä, että Igor haluaa todennäköisesti vain leikkiä, koska on tottunut pentulaatikossakin heräämään keskellä yötä parin kolmen tunnin välein temmeltämään sisarusten kanssa. Siispä aloitimme vieroituksen ja kolmantena yönä emme enää reagoineet mitenkään Igorin herätysyrityksiin. Neljäntenä yönä Igor sitten ei edes yrittänyt herättää meitä, vaan vasta kun herätyskellomme soi aamulla 7.30, hän alkoi hakea huomiotamme. Sen jälkeiset yöt ovat olleet samanlaisia. Igor oppi kerrasta, kuten monen muunkin asian. Yöllä tulee vielä tosin pissat makuuhuoneen matolle, mutta ne tulevat aina samaan kohtaan, mihin on helppo varautua sanomalehdillä.

Viime päivien suurimmat edistysaskeleet ovat tapahtuneet ulkoilussa. Igor on oppinut seuraamaan meitä ulkona yhä paremmin, itse asiassa aivan kantapäiden takana. Joskus hän pysähtyy hetkeksi haistelemaan, mutta palaa taas pian luoksemme kun olemme hetken odottaneet ja jatkaneet eteenpäin. Olemme jättäneet namujen syöttämisen ulkona suurimmaksi osaksi pois - tai itse en ainakaan enää muutamana päivään ole syöttänyt Igorille mitään herkkuja, kun ne eivät jossain vaiheessa tuntuneet maistuvan ollenkaan. Kehuja Igor on saanut sitäkin enemmän. Pihassamme kulkee lumivallien ympäröimä pieni polku, joka johtaa kuuselle, joka on edelleenkin paikka, jossa Igor tuntee olonsa kaikkein turvallisimmaksi. Nyt turvallinen alue on laajentunut myös yhä pidemmälle hangelle, joka nyt parin päivän lämpimän sään jälkeen on muuttunut kovemmaksi ja kantavammaksi, eikä enää upota niin pahasti.

Suurin läpimurto tapahtui pihanpihapolulla, jota Igor jo melko alusta uskalsi juosta ylös, mutta ei tulla takaisin alas, sillä polku laskee alaspäin tullessa. Aluksi hän ei uskaltanut astua polulle ollenkaan takaisin päin käännyttäessä, ja seuraavaksi hän uskalsi polun melkein loppuun, mutta pysähtyi ennen suurinta alamäkeä ja jäi peloissaan haukkumaan. Mutta eilen hän vihdoin tuli koko polun alas! Laukaisevana tekijänä oli naapurin Molli-koira, jonka Igor tapasi pihalla, ja hän oli tapaamisesta niin tohkeissaan, että taisi unohtaa, että polkua alas tuleminen olikin pelottavaa. Seuraavaksi Igor uskaltautuikin jo roskalaatikoiden luokse, ja tänään olemme käyneet ensimmäisillä lyhyillä kävelylenkeillä kotipihan ulkopuolella. Hihnassa kävelykin sujui jo ensimmäisellä kerrallaan kuin luonnostaan, kun kannoilla seuraaminen oli jo opittu. Pantaan totuttamisen olimme aloittaneet jo ensimmäisenä päivänä. Vaikka ensimmäisillä kerroilla rimpuilu oli voimakasta, niin nyt Igor ei enää vastustele pannan laittamista, vaikka se välillä vähän rapsututtaakin.

Viime sunnuntaina Igor tapasi suomenpystykorva Sakun.
Saku ei ollut tapaamisesta aivan yhtä innostunut kuin Igor.