Kesä ja kärpäset punkit

Kauan odotettu kesä tuli sitten varkain. Kun kolme viikkoa sitten kävimme ensimmäisen kerran pentu-uinnissa, oli maassa vielä lunta ja ulkona nollakeli. Tänään lämpötila kohosi lähes +20 asteeseen, nurmikko vihersi ja puihin olivat puhkeamassa lehdet. Miten tässä näin nopeasti kävi?

On sitä kevättä odotettukin. Ihanaa, kun ulkoilemaan ei tarvitse enää valtavia vällyjä, eikä kaikkialla ole upottavia hankia, vaan pikkukoirakin voi temmeltää muuallakin kuin tallatuilla poluilla. Igor on rakastanut nuuskutella, tonkia ja maistella lumen alta paljastuneita ihania asioita, joista osa on kuitenkin isäntäväen mielestä ollut hivenen ällöttäviä. Tarkempaa listaa kuvailematta täytyy vain toivoa, että monipuolinen ruokavalio parantaa vastustuskykyä.

Kevään edetessä Igor on saanut myös uusia tapoja. Matin äidin pihalla harjoiteltiin ensimmäistä kertaa maan ytimeen kaivautumista, kun otus teki intohimoisesti varmaankin itsensä kokoisen kuopan. Se oli ensimmäinen kerta koskaan, kun Igor kaivoi mitään, ja kuinka ollakaan sain lukea Facebookista samana viikonloppuna sekä Igorin siskon että veljen harjoitelleen tahoillaan kaivuupuuhia. Ihmeellistä, miten samanaikaisesti sisarukset kasvavat ja kehittyvät.

Tunsin myös lievää huvittuneisuutta ja samanaikaista koiramamalle oikeutettua ylpeyttä, kun meidän lapsi ilmiselvästi merkkasi ensimmäisen kerran. Tämä tapahtui Mankkaan Murren Murkinan edessä, mihin meidän uhkealla uroksella luonnollisesti olikin suorastaan huutava tarve jättää oma hajumerkkinsä. Yritin pissattaa Igoria pienellä nurmikaistaleella, mutta otus ei suostunut tekemään siihen tarpeitaan, vaan veti lähimmän aidantolpan luokse, kiertyi huolellisesti sen ympäri ja lorotteli sitten sen juurelle. Jalkaansa se ei vielä osannut nostaa, mutta yritys osua maalin oli jo melkoinen.

Kesän inhottavin tuliainen on ollut punkit. En tiedä, mikä täällä Munkkiniemessä on, mutta punkkeja tuntuu vilisevän meidän lähimetsissä aivan tajuttomasti. Yhdenkin lenkin jälkeen löytyi turkista viisi salamatkustajaa, ja niitä on myös löytynyt muualta meiltä sisältä: keittiön pöydältä ja omalta käsivarreltani mönkimässä. Nämä löydökset olivat omiaan aiheuttamaan pientä hysteriaa, jota lievitettiin levittämällä Igorin selkään punkkitököttiä. Siitä huolimatta punkkitarkastukset tehdään meillä nykyään joka lenkin jälkeen.

Uimakoulu, vol. 2

Edellisellä uimakoulukerralla kastumisesta syvästi loukkaantuneesta otuksesta huolimatta päätimme yrittää pentu-uintia uudestaan. Menomatkalla olin kuitenkin tappiomielialalla, ja pohdin hiljaa mielessäni, olinko täysin sekaisin. Onko ihan pakko ajaa yli puolen tunnin päähän viedäkseen koiran sille vastenmieliseen puuhaan? Onko täysin järjetöntä ja hienoista liioittelua ylipäänsä kärrätä jo muutenkin hemmoteltua koiranpenikkaa johonkin koirien uimahalliin?

Oli tai ei, tällä kertaa epäilykseni kuitenkin väistyivät pian.

Igorilla oli nimittäin ihan toinen ääni kellossa. Uiminen sujui paljon edelliskertaa paremmin, ja altaan reunalla vuoroaan ei odottanut Surkea Uitettu Rotta vaan touhukas pikkukoira, joka innostui jopa kannustamaan kavereita juoksemalla altaan vierellä sillä välin, kun muut olivat uimassa. Myös uidessa oli kiva noutaa leluja, ja vauhti tuntui kiihtyvän aina lelua kohti mentäessä. Itse veteen meno vaati vielä pientä rohkaisua, mutta kaiken aikaa hienovaraisemmin. Ei tämä tainnutkaan olla niin kauheaa!

Paluumatkalla autossa matkasivat ylpeät koiran omistajat sekä väsynyt ja tyytyväinen pentu. Ehkä meidän naperosta sittenkin sukeutuu ihan kunnollinen uiskentelija! Tällaiset positiiviset itsensä ylittämisen kokemukset ovat varmasti pennulle tässä iässä tosi tärkeitä. Nyt mieleeni palautui haaveilemani mielikuva ihanista lämpimistä kesäisistä kotimaan reissuista, jossa koiran vilvoittelun voi hoitaa kätevästi kaartamalla meren tai järven rantaan. Täytyy vain ostaa sellainen söpö punainen, kahvallinen pelastusliivi meidänkin lapselle. Kesä, täältä tullaan!

Igorin unenlahjat

Ennen kun Igor tuli taloon, aivan pienenä huolenaiheenani oli, miten Igor suhtautuu kitaraharrastukseeni. Onnistuuko soittaminen enää kotona, vai alkaako koira ulvoa? Mutta kuten seuraavasta videosta käy ilmi, huoli oli turha, sillä Igor suhtautuu musiikkiin hyvin rauhallisesti. Toisin sanoen, häntä ei häiritse mikään, vaan hänellä on ilmiömäinen kyky vaipua syvään REM-uneen melkeinpä milloin vain. Ja täytyy vielä selventää, että tämän nukkumapaikan Igor valitsi aivan itse, sen jälkeen kun isäntä oli jo alkanut musisoida.

Kevätpuuhia

 

Viikonloppu oli ihana, ja kevätauringossa kelpasi puuhailla!

Ylpeänä esittelemme luoksetuloa <3. Varmuus nyt n. 78,5 %

Hei minä olen Igor, ja hännässäni on nyt kaksi mutkaa!

Pyhä kolminaisuus Igor, keppi ja tähystysasema.

Igor tapasi Tituksen uudestaan! Ja voi riemua!

Frisbeekivaa. Igor omii lelun.

Bongaa ero - likaa hylkivä göötti ja likaa imevä cottoni.

Tämä parempaa kaverikuvaa ei saatu, no miksiköhän?

Igor meni kouluun

Ennen ensimmäistä pentukurssin harjoituskertaa olo oli kuin lapsestaan huolestuneella esikoisen äidillä. Mitenköhän se pärjää? Jaksaako se keskittyä? Millaisia kaikki muut on? Kiusaamisesta ei onneksi tarvinnut huolestua, sillä Igor on supersosiaalinen ja ystävällinen tyyppi, eikä koirakouluissa sitä paitsi ole tarkoituskaan leikkiä koirien kesken. Kuten heti kurssin aluksi opin, on koulutustunti minun ja koiran välistä intensiivistä laatuaikaa.

Se laatuaika on vaan tehty hemmetin hankalaksi. Olin kuvitellut mielessäni auvoisat ja leppoisat yhteiset puuhastelut, mutta totuus oli vähän rankempi, ainakin omistajalle. Hallissa on lähes parikymmentä koirakkoa, ja oma otus on kiinnostunut niistä kaikista, paljon enemmän kuin tutusta emännästään. Se hyörii ja pyörii ja tempoo hihnassa eikä todellakaan ole kovin vastaanottavaisessa mielialassa.

Siitä huolimatta ja juuri siksi ohjaajan tehtävä on ylläpitää kontaktia koiraansa, eikä päästää yhteyttä raukeamaan. Miten se tehdään? Varataan taskuun valtava kasa nameja sekä pari suosikkilelua. Sitten tehtävänä on vaan höpötellä, silitellä ja temputella sekä ennen kaikkea kehua koiruuttaan ja syöttää niitä nameja kaiken aikaa niin, että se unohtaa ympärillä olevat houkutukset ja keskittyy omistajaansa. Kouluttajamme puhui koiran kuukausipalkasta eli palkitsemisesta, jonka pitäisi tulla ideaalitilanteessa neljän sekunnin välein. Hieman harvemmallakin vahvistusvälillä on tunnin harjoittelun jälkeen emäntä aivan puhki ja koiralla maha täynnä.

Igor oli heti alusta asti kuitenkin oikein mallikas koululainen, emännän suureksi ylpeydeksi. Ensimmäisellä kerralla se jaksoi keskittyä koko tunnin, ja piti kontaktiakin melkein kaiken aikaa. Hienointa oli kuitenkin meidän suunnalla vallinnut hiljaisuus - vaikka hallissa räkytti muutama koira tauotta, ei Igor liittynyt kuoroon vaan oli hiljaa kaiken aikaa. Tämä lupaa todella, todella hyvää!

Toisella koulutuskerralla siirryttiin astetta haastavampiin harjoituksiin, kuten maahanmenoon ja istumiseen liikkeestä sekä perusasentoon. Liikkeet olivat nyt uusia Igorille, kun ensimmäisen kerran harjoituksia olimme tehneet jo kotona. Kaikki meni kuitenkin hyvin niin kauan kuin nameja riitti ja Igorin pinna kesti, mutta puolessa välissä tuntia tapahtui retkahdus: namit olivat melkein lopussa ja pentuparan vatsa mitä ilmeisimmin täynnä. Yhtäkkiä emäntä herkkuineen ei enää kiinnostanutkaan, vaan Igor alkoi hinkua hallin seinustalla koulutusta seuranneen Matin sekä ihan jokaisen ympärillä olevan koiran perään. Oli ihmeellistä, miten keskittymisen punainen lanka saattoi katketa aivan silmänräpäyksessä, eikä mitään vaikuttanut olevan tehtävissä, varsinkin kun itseä tuppasi väkisin vähän hermostuttamaan. Turhautumisen tunnetta kun ei oikein voinut välttää, kunnes tajusin ottaa vähän iisimmin ja antaa vain olla.

Jälkikäteen pohdinkin, että tuo tunnin koulutussessio on aika kova paikka pennulle. Ympäristö on itsessään jo niin kiihdyttävä ja siitä huolimatta koulutuksen tahti niin kova, että se vaatii käytännössä lähes tauotonta keskittymistä sekä ohjaajalta että koiralta. Ja tämä meidän vaavi on kuitenkin vasta reilun neljän kuukauden ikäinen! Täytyykin olla maltillinen sen kanssa eikä vaatia mitään himosuorituksia. Voidaan sitten hiljalleen kotona harjoitella kaikkia uusia juttuja.

Opettelu sai muuten jatkoa, kun Igor kävi innokkaiden omistajiensa (krhm) ilmoittamana kokeilemassa myös uiskentelua Hyvinkään koirakylpylän pentu-uinnissa. Vesi ja ennen kaikkea kastuminen oli meidän talvipennulle pieni järkytys, mutta osasihan se uida tosi hienosti! Hetken alkuhaparoinnin jälkeen Igor polskutteli vakaasti eteenpäin uittajan vähän avustamana, mallia näyttäneen Oona-staffin vieressä. Siitä huolimatta Igor vaikutti olevan sitä mieltä, että kastuminen ei ollut kovin kivaa. Mutta ehkäpä siitä vielä uimari sukeutuu...

Reipas partiopoika ennen kastumisen järkytystä. Hienot liivitkin on!

Sama otus ensimmäisen uintikeikan jälkeen. Hyyiiiiii mä kastuin!

Uinti sujuu hyvin. Vierellä uimaope ja kuukauden vanhempi Oona.

Uitettu rotta kuivattelee koettelemusten jälkeen.
Heti kun turkki saatiin kuivaksi oli otus kuitenkin entisensä.