Koiran omistamisesta

Olennolla on tapana nukkua sohvalla selällään.

Tätä se nyt on. Olla koiranomistaja. Mitä tarkalleen? En osaa sanoa. Heräät aamulla, ja sängyn vieressä häntää vispaa Olento. Teet töitä, ja jalkojesi juuressa tuhisee Olento. Tämän olennon läsnäolo on jo itsessään aika ihmeellinen juttu, ja nyt en edes puhu sen olennon erityispiirteiden ihmeellisyydestä.

On ollut jännää seurata tuttujeni mielipiteitä koiran hankinnasta. Kavereiden ensireaktiot vaihtelivat äärimmäisen riemun ja selvän kauhistuksen välillä. Riemukkaimpia olivat järjestäen ne, joilla itselläkin oli, on ollut tai on haaveissa koira. Tämä lienee selvää ja samalla aika lohdullista.

Mutta ne vastakkaiset kommentit sitten. Ärsyttävyyspalkinnon voitti naljailu siitä, "kuinka ensiksi oli huonekasvi, sitten tuli koira ja sitten…". Joku vain totesi, että "ai te olette tulleet parisuhteessa nyt sitten siihen pisteeseen." Se, että koiran hankkii, kun elää parisuhteessa tai vieläpä avoliitossa, on siis selvä merkki. Että se on nyt menoa ja takaisin ei ole tulemista.

Hyvät ystävät, olen halunnut koiraa jo viisitoistakesäisestä lähtien, jolloin en ainakaan voinut olla minkäänlaisessa pesänrakentamisputkessa. Ei siis enää näitä kommentteja, kiitos! On tietenkin totta, että nyt elämäni on tullut siihen pisteeseen, että tuon Olennon hankkiminen on ulkoisilta puitteiltaan mahdollista. On vuokrakaksio, työpaikka, riittävästi rahaa muonaan. Mutta olen itsekin vähän ymmälläni, pitäisikö nyt siten tähän koiran hankintaan liittyä mitään muita välittömiä kuumeita tai vaistoja? Ja onko elämä nyt sitten ohi?

Mielestäni elämä on nimittäin vasta alkanut, Igorin siis. Samalla omaan elämääni ja elämäämme on tullut rutkasti paljon syvyyttä ja vaihtelua lisää. Se, kuinka paljosta on koiraan sitoutuessaan joutunut karsimaan, on aika suhteellista. Oma elämäni ei nimittäin ole juurikaan muuttunut.

Minkälaista elämä Olennon kanssa on sitten ollut? Pieniä asioita. Huolta arkisista jutuista. Ärsytystä pennun rasittavista tavoista silloin kun on itse väsynyt. Toivon ja epätoivon vaihtelua koulutusrintamalla. Mutta myös paljon onnea, iloa ja naurua Olennon hassuille ominaispiirteille sekä rajattomalle rakkaudelle ja höpsöydelle.

Epävarmuuteen liittyy varmasti se, että meidän tassuliitto Igorin kanssa on vasta syntymässä. En tunne koko koiraa vielä kovin hyvin, ja tuskinpa se tuntee omistajiansakaan, saati sitten täysin aukottomasti kunnioittaa meitä laumanjohtajina. Luottamus ja läheinen suhde vaatii aikaa. Siksipä olo koiranomistajana on vielä kaikkea muuta kuin täyttynyt tai seesteinen. Keskeneräinen se on, keskeneräinen mutta kovin halukas kokemaan lisää.