Sanotaan, että 8-12 viikot pennun iässä ovat ratkaisevia pennun sosiaalistamisen kannalta. Vaikka nyt ei ole täynnä edes 11 viikoa, voisin melkein jo todeta: mission completed. En ollut nimittäin itsekään tullut ajatelleeksi, ennen kuin Igor tuli meille, kuinka sosiaalista puuhaa koiran kanssa eläminen itse asiassa onkaan. Kyse ei ole vain siitä, että huomaan puhuvani Igorista kaikkien kavereiden, työkavereiden ja jopa lähikaupan kassan kanssa, vaan että sosiaalinen elämämme on saanut kokonaan uuden piristysruiskeen. Olemme ensinnäkin tutustuneet paljon paremmin kaikkiin naapureihimme uudessa kotitalossamme, jonne muutimme joulukuussa, ja erityisesti talon muihin koiranomistajiin – tai oikeastaan koko naapuruston koiranomistajiin. Ja sen lisäksi, että kotonamme on käynyt viime viikkoina poikkeuksellisen paljon kavereitamme kyläilemässä, ovat lisäksi tulleet myös pentutreffit Igorin sisarusten kanssa. Kaikki tämä on tietysti ollut parasta Igorille, sillä hän on tutustunut uusiin ihmisiin ja koiriin melkeinpä joka päivä. Sosiaalistamisprosessia on hieman haitannut, että automme on ollut jo yli viikon huollossa, mutta ehkä sekin on hyvä asia, sillä sen seurauksena Igor on joutunut matkustamaan välillä vieraissakin autoissa. Myös raitiovaunun kyytiin on noustu pari kertaa totuttelumielessä ja paikallisella ostarilla ihmetelty väenpaljoutta.
On myös muita asioita, mitä en ole osannut ennakoida. Asiat, joista olen ollut kaikista innostunein, ovat olleet niitä, joista olen nähnyt Igorin oppimisen ja edistymisen. Välillä on ollut huoliakin, ja sitäkin suurempia helpotuksia. Eiliset huolemme suolitukoksesta haihtuivat yön aikana lattialle pullahtaneeseen keppikasaan. Korkin poistuttua Igor oli pullauttanut lattialle aikamoisen jöötin jotain muutakin, mistä isäntä ja emäntä olivat erittäin iloisia!
Pelottavia asioita Igorin elämässä ovat edelleen rappukäytävä ja talonyhtiön parkkipaikka, mihin Igor kylläkin seuraa aina, ah niin mielenkiintoisia muita ihmisiä. Igor kapusi omin avuin jo kaksi ensimmäistä porrasta porraskäytävässämme seuratessaan toista vierasta. Sitten hän yhtäkkiä huomasi, että olikin jossain oudossa paikassa, josta matka jatkui sylissä loppumatkan.
Yksinoloharjoituksissa saavutettiin eilen läpimurto. Olemme harjoitelleet viime aikoina yksinoloa jättämää Igorille järsittäväksi naudan ydinluun. Sellaisen eteensä saatua Igorilta katoaa aika ja paikka. Tähän asti Iina on lähinnä jättänyt Igorin kotiin vain kauppareissujen ajaksi, mutta eilen kävimme molemmat yhdessä lounaalla lähikahvilassa, mikä oli Igorin pisin yksinoloaika tähän asti. Palattumme takaisin kotona oli hiirenhiljaista, ja kun menimme kurkkaamaan makkariin, oli Igor siellä juuri vaihtamassa nukkumapaikkaa. Se oli ilmeisesti herännyt siihen kun tultiin kotiin, ja päättänyt vaihtaa unipaikkoja. Ei edes vilkaissut meihin päin, vaan lähinnä näytti loukkaantuneelta kun olimme häirinneet sen rauhaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti