Äijäpäivä

Pari viikkoa ennen kuin Igor tuli meille Iina pudotti pommin: helmikuun alkupuolella olisi sitten edessä työmatka Lappiin. Teeskentelin tyynen rauhallista ja vakuuttelin, että tottakai pärjään aivan hyvin kaksistaan Igorin kanssa pari yötä, vaikka elimistö samalla kehittikin stressihormonia. Siihen mennessä Igor olisi ehtinyt olla meillä jo vajaat pari viikkoa, jonka jälkeen varmasti klaaraisin homman mainiosti.

Ja niinhän se menikin. Kaikki alkoikin hyvin. Ensiksi vähän chillattiin ja sitten leikittiin. Ja sitten leikittiin vähän lisää. Ja sitten taas vähän lisää. Kaverilla tuntui riittävän rajattomasti energiaa, ja nyt se kohdistui kokonaan minuun. Kaiken tämän seurauksena taisin syöttää Igorille vähän liikaa namupaloja kongin sisällä, kun varsinainen ruoka ei sitten maistunutkaan. Klikkeritreenaustakin kokeiltiin, mutta nahkahanskan kanssa, kun innostus oli sen verran kova. Ja kun olin ainoa, joka vei Igoria ulos, niin sitä saikin tehdä aika usein. Joku pisu taisi tulla sisäänkin, kun en meinannut huomata ajan kulumista.

Ainoa varsinainen kommellus oli, kun lukitsin itseni ulos asunnosta, kun olin viemässä Igoria viimeisen kerran ulos toisen illan päätteeksi. Onneksi kuitenkin kännykkä oli jäänyt taskuun. Koska ulkona oli liian kylmä odotella puolta tuntia rapussa huoltomiestä, niin istuskelimme loppuajan rapussa, mikä taisi olla pikkukoiralle hämmentävä kokemus. Muuten kaikki meinikin oikein mallikkaasti, ja tuntui, että vihdoinkin sain bondattua Igorin kanssa kunnolla.

Igor on päässyt tutustumaan myös sohvaan. Alas hän jo

uskaltaa hypätä, mutta omin avuin ei vielä päästä ylös.

Igor rakastaa dentasticksejä. Tällä kertaa hän mussuttelee

herkkuaan poikkeuksellisen rauhallisesti.