Enää kolme yötä jouluun...

Lumi on kivaa! Sisarukset 7,5-viikkoisina. Kuva: Halla Seppälä

... tai siis Igoriin, mutta samalta tämä tuntuu kuin lapsena ennen joulua. Ei jaksaisi odottaa sitten millään, mutta samalla hirvittää ja kauhistuttaa.

Jännitys iski tänään päivällä, kun tajusin, ettei ole enää mitään tehtävää. Kaikki välttämättömät tykötarpeet on hankittu, ja Igorin tuleva peti odottaa Ikea-råtan kanssa meidän makuuhuoneen nurkassa. Ruokaa on riittämiin, makupaloja sen kymmentä sorttia, ja ruokakupin pesin valmiiksi eilen. Pentukirjat on tankattu ja sosiaalistamissuunnitelmat tehty.

Kun kaikki oli valmista, iski tyhjyys. Pakkohan sitä jotain järjesteltävää vielä pitäisi olla? Nytkö sitä sitten pitäisi vaan odottaa? Oman pentukuumeen sai niin kätevästi kanavoitua touhuamiseen, että olo oli kaikkien valmistelujen keskellä oikein siedettävä. Nyt se on sietämätön. Eikö torstai voisi olla jo?

Kuumeilua helpottaa kuitenkin tieto siitä, että Igor saa parhaillaan nauttia viimeisistä päivistään synnyinkodissaan, emonsa ja sisarustensa seurassa. Toisaalta tuo pennun kotiin hakeminen tuntuukin niin julmalta ja vähän itsekkäältä. Muistan, kuinka meidän perheen vanha Mysla itki pienenä koko kotimatkan kasvattajalta meille. Siinä ei kovasti ihanasta pennusta riemuittu, mutta onneksi tuo tottui nopeasti uuteen kotiinsa ja osoittautui jopa vähän liiankin avoimeksi pennuksi. Toivotaan samaa Igorille, onnenpotku persuksille ja roimasti rohkeutta sen elämää mullistavaan päivään.

Viime viikolla kasvattajan luona käydessä mielikuva Igorin luonteesta syveni aavistuksen. Tällä hetkellä Igor on varsinainen kukkaispoika, semmoinen kiltti ja rauhallinen, rauhaa rakastava unelmoija. Se suhtautuu maailmaan hyväntahtoisen rauhallisesti, ja kun villeimmät sisarukset saavat säntäilyhepuleita, hilpittää meidän jääkarhumme iloisesti tasaista vauhtia eteenpäin. Professorikin se on - Igor vaipuu myös välillä omiin puuhiinsa, keskittyen täysillä tutkimuksiinsa. Sisarusten kanssa on myös kiva leikkiä, mutta Igor leikkii vain nätisti. Liian rajuille leikkitappeluille se kääntää peppunsa. Synnynnäinen diplomaatti siis.

Jäämme siis odottamaan, miten jääkarhunpoikasemme kehittyy ja viihtyy meillä. Pidetään peukut, varpaat ja tassut ristissä, että hyvin.